En oikeasti aina ole ollut ollenkaan hyvä näissä aamuhartauksissa. Ja erityisesti yhdessä rukoileminen on ollut meillä pitkään tavoitteena, mutta jotenkin se on tuntunut vaikealta ja on aina jäänyt. Nyt olemme päättäneet ottaa sen joka-aamuiseksi tavaksi, ja se on kyllä niin hyvä! Siinä on erityinen voima, kun aviopari yhdessä rukoilee. Myös henkilökohtaisessa rukouselämässäni olen saanut kokea ihmeellistä Jumalan läsnäoloa.
Simon lähtee puoli kahdeksan maissa raamattukoululle ja minä jään yleensä hetkeksi vielä parvekkeelle. Tänään Simon tosin lähti kaupunkiin, missä hänellä on tapaaminen eräässä sairaalassa. Tarkoituksena olisi päästä raamattukoululaisten kanssa sinne rukoilemaan sairaiden puolesta. Lapset heräilevät tavallisesti myös näihin aikoihin, käyvät kurkkaamassa parvekkeen ovelta ja pienet tulevat kainaloon. Ilma ei ole vielä hiostava ja tuoksuu ihanan trooppiselta, linnut laulavat ja kukot kiekuvat. Kahdeksaksi pyrin laittamaan meille aamupalan, ja kotikoulu alkaa yhdeksältä. Tällä viikolla meillä kuitenkin on hiihtoloma, joten aikatauluilla ei ole niin väliä. Lataan kahvin ja kurkin kaappeihin. Tässä vaiheessa saan selvitellä ensimmäisen riidan, joka johtui tällä kertaa siitä, että kaksi lasta halusi leikkiä samalla duplo-ukkelilla. Ruoka alkaa olla aika vähissä, onneksi Simon käy tänään kaupassa! Voi (ja margariini) on loppu. Ruotsin vierailta saatua kaviaaria on vielä jäljellä, hilloa ja maapähkinävoita löytyy myös leivänpäälle laitettavaksi. Hilloa, miettikää! En olisi ikinä kuvitellut tekeväni lapselleni hilloleipää aamupalaksi! Paistan lisäksi sipulia ja kananmunat jokaiselle.
Aamupalan jälkeen tööttää joku meidän portin takana, ja lapset juoksevat avaamaan portin. Kirsi ja Neema tulevat tuomaan jotain kaappia alakertaan. Tässä vaiheessa hipsii myös viimeisenä herännyt Filippa alakertaan, hän on itse valinnut ja pukenut päivän vaatteet päälleen. Kirsi ja Pia ajoivat eilen Mombasasta ja ovat täällä nyt kaksi viikkoa. Kirsi toi hiihtolomalaisille myös värityskirjat ja Muumi-karkkia, voitte kuvitella, että oli muikeat ilmeet lapsilla! Tiskien jälkeen pelaan Robinin kanssa othelloa ja kirjoittelen blogia. Lapset leikkivät suhteellisen sopuisasti niillä duploilla.
Käyn välillä koputtelemassa vesitankkeja, jotka kumisevat edelleen tyhjyyttään. Vettä ei ole tullut nyt ainakaan viikkoon, keittiöön ei tule vettä ollenkaan. Tyhjäsimme ja putsasimme pari viikkoa sitten levääntymään päässeen uima-altaan, ja nyt emme ole sitten saaneet sitä täytettyä. Lapset meinaavat kyllästyä ja turhautua, kun ei ole tekemistä...
Aamupäivä kuluu rauhallisissa merkeissä. Simon viestittelee, että käy huoltamassa myös auton ja katsomassa yhdessä paikassa kissoja. Lapset ovat toivoneet kissaa jo Suomessa ollessa, ja täällä olemme miettineet, että jos vaikka hankkisimmekin. Kirsin ja Pian Simba-kissa kuoli joku aika sitten, ja he ovat luvanneet pitää huolta meidän kissasta, jos sellaisen saamme. Peace tulee raamattukoulusta. Filipasta ja Peacesta on tullut hyvät kaverit, ja aina kun Peace tulee kotiin, Filippa haluaa tulla pyöritetyksi ja heitellyksi.
Syömme toissapäiväistä papukastiketta (Peacen tekemää, tosi hyvää!) ja eilistä riisiä (minun tekemää, ei ollenkaan yhtä hyvää kuin afrikkalaisten tekemä), ja sen jälkeen kuuluukin jo portin ääni ja Simon tulee kotiin. Lapset juoksevat alapihalle häntä vastaan, ja siellä odottaa todellinen yllätys! Banana-kissa!!
Seuraavat tunnit kuluvatkin kissaa ihaillessa. Banana on tosiaan sen nimi, mutta yritämme kuumeisesti keksiä sille parempaa nimeä. Kissa on vielä aika ujo ja haluaisi vain makoilla kantokopassaan. Ohjeena on pitää kissa aluksi vain sisällä, jotta se kiintyy meihin eikä halua karata. Se tarkoittaa, että ovet ja ikkunat on pidettävä kiinni. Ja koska meillä ei vieläkään ole hyttysverkkoja kuin muutamassa ikkunassa, tarkoittaa se, että meillä on täällä melkoisen hikistä. Mittari näyttää 32:ta lämpöastetta.
Illalla loppuu vesi myös toisesta tankista. Vain meidän makuuhuoneen kylpyhuoneesta tulee vähän vettä. Käymme kaikki suihkussa ulkona olevan pikkukopperon wc-suihkussa. Se on vähän extremeä, mutta selviämme hyvin, emme tällä kertaa törmää edes torakoihin tai muihin ötököihin. Hiki ehtii tulla kyllä suihkun jälkeen heti takaisin.
Illalliseksi meidät on kutsuttu raamattukoululle syömään, joten seitsemän jälkeen lähdemme pimeyteen kävelemään kohti koulua, meidän perhe ja Peace. Tähdet loistavat, ja sirkat sirittävät. Ilma on edelleen lämmin, mutta ei liian hikinen. Raamattukoululaiset ovat juuri lopettamassa rukoushetkeä, kun tulemme paikalle. Olemme vähän myöhässä. Oppilaat syövät aina takapihalla, missä ruoka myös valmistetaan afrikkalaisella hiilikeittimellä. Rukouksen jälkeen kaikki kättelevät toisiaan ja toivottavat meidät tervetulleiksi. Käymme yleensä kerran viikossa syömässä koululla. Se on aina mukavaa vaihtelua, ja kiva tavata oppilaita. Nyt juttelemme lähinnä Kirsin kanssa, ja meidän keskustelumme pyörii yllättäen kissan ympärillä. Ruuaksi on tuttuun tapaan riisiä ja papuja, sekä lisäksi myös perunaa, lihakastiketta ja kaalia. Ja vesimelonia sekä appelsiinin (tai greipin?) palasia. Ruoka maistuu hyvältä, kuten aina. Loppuvaiheessa tulee sähkökatkos, ja lähes täydellinen pimeys valtaa takapihan. Ihmiset laittavat puhelimiensa taskulamput päälle, mutta hetken päästä sähköt jo palaavatkin, onneksi. Yöaikaiset sähkökatkokset eivät ole kivoja, koska tuulettimet eivät silloin toimi.
Yhdeksän aikaan kävelemme takaisin kotiin, puhelimien valaistessa epätasaista, sadevesien uomittamaa tietä. Jännitämme, missä kissa mahtaa olla.... Ja kun tulemme kotiin, emme meinaa löytää sitä mistään! Lopulta Peace löytää sen keittiön kaasupullojen takaa, minne se varmasti piiloutui kuullessaan oven avautuvan (siitä kuuluu aina kova ääni). Kissa on aluksi pelokas ja hyppää ensin Peace ja sitten Simonin sylistä, että jälkimmäinen saa naarmun käsivarteensa (kissan kynnet pitäisi myös leikata). Sen jälkeen se piiloutuu nurkkaan, ja lapset lähtevät hammaspesulle. Minä menen istuman lattialle kissan viereen ja juttelen sille rauhallisesti. Hetken päästä se tuleekin luokseni ja antaa silittää. Myös lapset tulevat paikalle, ja aluksi kissa säikähtää heitä. Mutta kun kaikki istuvat rauhassa, se uskaltaa tulla lähelle, kiertää meitä, kehrää, käy välillä makaamaan, mutta nousee taas nopeasti ylös. Se ihan selkeästi tykkää olla lähellä ja haluaa silittelyä, mutta on vielä kuitenkin varuillaan. Pikkuhiljaa meidän pitää kuitenkin sanoa kissalle hyvät yöt ja lähteä nukkumaan, ensin lapset ja sitten me aikuisetkin.
Sellainen oli tämä helmikuinen päivä Bunju B:n isossa keltaisessa talossa. Ihan tavallinen päivä, josta tulikin aika epätavallinen loppujen lopuksi.
Lisäys: Nimiehdotuksia tuli laidasta laitaan: Milli, Miia, Sipsi, Sissi, Fungameza, Pikku My / Lilla My, se Banana, Zelda, Misse, Simba jne.. Seuraavana päivänä löytyi kuitenkin nimi, joka kelpasi kaikille ja sopi myös hyvin Simban jatkajaksi Kirsin ja Pian lemmikkinä sitten kun me lähdetään Suomeen. Nimittäin Nala! <3
Lisäys nr 2: Aamuyöstä alkoi vesi lorista tankkeihin, joten kiitos Herralle, hanoista tulee jälleen vettä!
