Arkea ja arjen iloja

Ihan aluksi haluan kertoa miten joka päivä tunnen suurta iloa siitä että saan olla täällä. Välillä kun herään aamulla, avaan parvekkeen oven ja kuuntelen lähistön aamun ääniä. Tai kun ripustan käsin pestyjä pyykkejä kuivumaan. Niinä hetkinä, kun lapset keskittyvät hiljaisesti koulutehtäviinsä ja ikkunasta tuulee viileästi. Istuessani parvekkeella valmistelemassa Raamattukoulun opetusmateriaalia auringon laskiessa ja ihmisten jutellessa kadulla. Tai sunnuntaina kun kävelimme kuumuudessa jumalanpalvelukseen, kun tomu meni sandaaleihin ja kävelimme erilaisten kojujen ohi ja teurastamoiden ikkunassa roikkui suuria lihapaloja. Vaikka tässä päätöksessä ei olekaan kyse tunteista, on ihana huomata, että se riemu, jota vahvasti koin tehtyämme päätöksen lähteä tänne, on edelleen hyvin vahvasti läsnä. Olen täysin varma, että olemme oikeassa paikassa ja tekemässä sitä, mitä Jumala on suunnitellut meidän tekevän.

Raamattukoulu alkoi maanantaina, ja ennen sitä saimme reilun viikon verran rauhassa asettua tänne, tutustua ympäristöön, systeemeihin ja naapureihin sekä viettää aikaa yhdessä perheenä ja muiden uusien ystävien kanssa. Saimme myös aloittaa lasten koulun niin, että olimme molemmat Simonin kanssa kotona, toinen opetti ja toinen oli pienempien kanssa. Belinda haluaa myös tehdä koulutehtäviä, joten olemme tehneet hänelle välillä myös omia tehtäviä. Tällä viikolla alkoi vähän erilainen arki, kun minulla on kaikki lapset huollettavana ja koulutettavana. Pienten osittainen mukanaolo koulussa on sujunut kuitenkin yllättävän hyvin.

Pienet koululaiset, jotka saavat välillä myös olla mukana (olosuhteiden pakosta).

Maanantaina tosiaan alkoi Raamattukoulu. Koulu sijaitsee tässä viiden minuutin kävelymatkan päässä, niin lähellä, että aamulla kuulimme laulun tänne asti. Tiistaina olimme koko perhe esittäytymässä koululaisille. Oppilaita on tällä hetkellä kymmenisen, mutta maanantaina on tulossa kahdeksan lisää. Luultavasti oppilaita tulee myös myöhemmin lisää, saa nähdä. Oli tosi hauska esittäytyä ja kertoa meistä vähän oppilaille. Minua henkilökohtaisesti on ”hieman” jännittänyt Raamattukoulussa opettaminen, mutta tiistain jälkeen oikeastaan odotan vain innolla, että pääsen mukaan opetushommiin. Nyt Simon on ollut aamupäivät koululla ja tullut kotiin yhden jälkeen. Kaksi kertaa viikossa on lisäksi evankeliointi iltapäivisin.

Matkalla Raamattukouluun aamukahdeksaksi

Näkymät matkan varrelta.

Raamattukoulussa.

Tänään tosin Simon kävi pitämässä vain aamu”hartauden”, ja tuli sen jälkeen pitämään meidän lapsille koulun, jotta minä pääsin käymään Kirsin kanssa isommissa kaupoissa ostamassa asioita ja elintarvikkeita, mitä ei täältä saa. Olo oli melkein kuin Liisalla Ihmemaassa ja teki hyvää päästä hetkeksi ”sivistyksen” pariin. Onnea oli löytää jauhelihaa, kanaa (no sitä saa välillä täältäkin päin), kalafileitä, kermaa, kaurahiutaleita, leivinjauhetta, luonnonmukaista hyttysmyrkkyä (hyttysiä on täällä paljon!) ja teippiä. Pumpulia ja leivinpaperia en löytänyt edelleenkään.. Sim-korttini rekisteröitiin uudelleen ja vihdoinkin se myös toimii!

Kaupasta tarttui mukaan myös jäätelöä!

Eilen kävi naapurissa mies, joka käy työkseen vaihtamassa ihmisten kaasupulloja. Pyysin häntä kurkkaamaan myös meidän (kenialaista) kaasupulloa, koska halusin tietää voiko sitä täyttää täällä vai pitääkö ostaa uusi. Siinä jutellessamme pyysi Denise Simonia kysymään, uskooko mies Jumalaan. Denise on aika tottunut siihen, että Simonilla on tapana kysellä sellaisia ihmisiltä. Simon kysyi, ja mies vastasi että uskoo kyllä ja käy kirkossa. Keskustelu päättyi siihen, että mies täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi puhumaan uusilla kielillä meidän olohuoneessa kesken työpäivänsä! Itse oli ulko-ovella, kun mies lähti takaisin työhönsä, ja hän oli aivan onnellinen. ”I just received a miracle here”, hän vain sanoi – ja loisti. (”Vastaanotin juuri ihmeen täällä.”)

Tällainen eläin vietti muutaman päivän meillä. 

Naapureita.

Lähikaupassa. Riisiä, jauhoja, maissia ja papuja.

Torikauppiaalta vihanneksia ja hedelmiä.

Miten hommat toimii afrikkalaisittain

Täällä toimii kaikki, kuten arvata saattaa, aivan eri tavalla kuin koto-Suomessa. Kaikki ostetaan prepaidina, etukäteen. Taloilla on omat vesitankit, jotka täytetään. Kun vesi niistä on loppu, niin se on loppu ja pitää ostaa lisää. Vesi ei ole juomakelpoista, mutta meillä on vedenpuhdistaja, joka puhdistaa vedestä 99%. Näin ollen meidän ei tarvi ostaa juomavettä. Tätä puhdistettua vettä käytetään myös vihannesten pesemiseen, ruuan laittoon ja hampaiden pesuun.

Meidän vesitankit 5000l x2

Veden puhdistamista

Sähkö käydään ostamassa kioskilta, mistä mukaan saa numerosarjan. Numerosarja syötetään kotona laitteeseen, ja sähköä on taas joksikin aikaa eteenpäin. Sähkö kannattaa muistaa ostaa ennen kuin se loppuu kokonaan, tämän tiedämme nyt omasta kokemuksesta. Sähkön lataamiseen tarvitaan nääs myös sähköä. Me saimme käydä naapurissa laitteemme kanssa, jotta saimme näpyteltyä numeron. Sähkö on kallista, kolme kertaa kalliimpaa kuin Suomessa! Sen takia on hyvä, että hella ja uuni toimivat kaasulla. Kaasuhellan käyttäminen tosin ehkä vaatii vähän harjoitusta. Tein tässä yhtenä päivänä teeleipää ja siitä tuli.. hmm, no, mielenkiintoista. Ihan hyvää, mutta se paistui vain pohjasta, joten se piti välissä kääntää. Osansa teki varmasti myös se, että huomasin leipomisvaiheessa, että meillä ei ollutkaan leivinjauhetta, joten laitoin kuivahiivaa enkä kuitenkaan ehtinyt antaa taikinan nousta. :D

Puhelimet ja internet toimii myös prepaidina. JOS toimii, siis. Minun liittymäni ei jostain syystä siis toimi edelleenkään, vaikka sim-kortin ostamisesta on kohta kaksi viikkoa. Ensin ostimme kortin, ottivat valokuvat ja rekisteröivät sim-kortin passinumeron kanssa, toisen kerran kävimme leikkauttamassa kortin, kolmannella kerralla kävimme kysymässä miksi liittymä ei toimi (Rekisteröinti ei ollut onnistunut, mutta nyt se meni jo askeleen eteenpäin, he soittivat jonnekin, mutta me emme ehtineet odottaa eteenpäin vaan saimme numeron, mistä tiedustella..), neljännen kerran jouduimme käymään, koska olimme hukanneet puhelinnumeron ja sim-kortti ei vieläkään toiminut. Tällä kertaa he taas soittivat jonnekin ja nyt kuulemma kolmen tunnin päästä kortin pitäisi toimia. Tästä on nyt kaksi päivää.

Roskista meitä ohjeistettiin, että viemme ne tiettyyn paikkaan pihalle. Kaksi kertaa viikossa tulisi lava-auto, josta huudetaan megofoniin jotain, ja meidän pitäisi juosta viemään roskat auton kyytiin. Kerran kuussa kuskille maksettaisiin jotain. No, vielä kertaakaan ei ole tullut mitään roska-autoa eikä kuulunut megafonia, ja linnut penkovat meidän roskia pihalla. Luulen, että siirrymme b-suunnitelmaan, eli viemme roskat mukanamme raamattukoulun roksikseen. Paikallisten tavan taidamme jättää kuitenkin kokeilematta, monet heistä nimittäin kaivavat roskapussit maahan.

Tämmöinen hedelmä tipahti meidän pihaan eilen. Miken avustuksella uskalsimme maistaa sitä. Se oli aika kirpeää, mutta hyvää! Jonkinlainen passion-hedelmä siis.

Täällä niitä kasvaa, meidän muurin yläpuolella.

Ensin luulin niitä valoiksi, sitten joulukuusen palloiksi. :D

Tänäinen kahvihetki omalla pihalla.

Kotikoulua ja vihreitä banaaneja

Aloitimme lasten koulun viime viikon keskiviikkona. Olin itse heti alkuun kolme päivää mahataudissa ja petipotilaana, joten Simon sai toimia opettajana. Koska meidän ei tarvitse käydä läpi kaikkia oppiaineita, kuten kuvaamataitoa, liikuntaa jne, niin voimme pitää koulupäivät lyhyinä ja ytimekkäinä. Aloitamme 9.00, pidämme kolme oppituntia 15 minuutin välitunneilla ja lopetamme koulun joka päivä 11.45, ennen lounasta. Itse asiassa vähempikin kuin 3h päivässä riittäisi, mutta ajattelimme, että jos satumme etenemään vähän nopeammin, niin pidämme sen sijaan pidemmän joululoman. Koulun alku on sujunut omasta mielestäni odotettua paremmin, ja lapset ovat ottaneet meidät ihan hyvin vastaan myös opettajina. Tältä näyttää meidän luokkahuone:

Me saimme Suomesta, lasten koulusta mukaan kaikki tarvittavat koulukirjat. Lisäksi voimme internetin välityksellä seurata Denisen luokan blogia ja pysyä (halutessamme) samassa tahdissa. Opettajilta voimme kysyä neuvoa tarvittaessa. Lapset kirjoittavat myös omaa matkapäiväkirjaa Googlen Drivessa, mistä opettaja voi myös kurkata kuulumisia ja näyttää välillä luokallekin kuvia. Ongelma nyt alkuun on se, että meillä ei ole internettiä.. Sim-korttini ei toimi edes neljännen Vodacom-liikkeessä visiitin jälkeen. Huoh.

Tänään tulivat Mike sekä Neema (raamattukoulussa töissä, mm. kokkina) sekä yksi tuleva raamattukoululainen meille vihannesten kanssa. Tarkoitus oli, että torimyyjä tulisi tänne meille joka maanantai tilaamiemme vihannesten ja hedelmien kanssa, mutta nyt ilmeisesti nämä olivat itse käyneet ostamassa nämä.

8€ maksoi kaikki nämä. Olimme tilanneet banaaneja, mutta meidän olisi pitänyt olla tarkempia ja sanoa, että haluamme makeita banaaneja. Nämä vihreät banaanit nimittäin ovat ruuanlaittoa varten, ne keitetään eikä syödä raakana. Siinä meille taas uutta opittavaa! :D

Tällaisia tuotoksia niistä tuli. Öljyssä paistettuina ja suolattuina ne maistuvat melkein kuin ranskalaiset. Harmillista kyllä, näistä mahdollisesti tuli Robinille ihan mahdoton allerginen reaktio. Koko kroppa oli täynnä punavalkolaikullista ihottumaa! Tarkkaillaan tilannetta, mutta kolme kertaa se on nyt tullut ja aina näiden banaanien syömisen jälkeen.

Ensimmäiset vieraat

Kirjoitettu 21.8.

Tänään alkoi toinen kokonainen viikko täällä Tansaniassa, Dar Es Salaamissa, Bunju B:n kaupunginosassa / lähiössä. Istun täällä sisällä ja juon Juhlamokkaa. Suomalaista kahvia toimme mukanamme, kahvinkeitin tosin tulee vasta kontissa. Mutta käyhän se suodattaminen näinkin:

Tänään on todella tuulinen päivä. Vaikka lämpömittari näyttää sisällä +28, niin viileä tuuli ja läpiveto saa ilman tuntumaan paljon viileämmältä. Veimme tänään yhden koulupöydistä parvekkeelle ja söimme lounaan siellä.

Eilen saimme ottaa vastaan ensimmäiset vieraamme tässä talossa. Miken (meidän naapurin ja ainoan englanninkielentaitoisen ystävämme) ugandalainen pastori / ystävä perheineen oli meillä lounaalla ja vietimme aikaa yhdessä melkein auringonlaskuun saakka. Perhe oli oikein ihana, heillä oli kaksi pientä poikaa ja he asuvat Tansaniassa nyt kaksi kuukautta miehen töiden vuoksi. Oli hienoa saada uusia ystäviä ja pystyä kommunikoimaan englanniksi, toivottavasti näemme heitä vielä!

Illalla yllätimme lapset täyttämällä porealtaan, missä he saivat pulikoida iltasuihkun sijaan. Lapsilla, erityisesti isommilla on ollut aika ajoin tylsää ja tekemisen puutetta, kun ei ole vielä oikein kavereitakaan, joten kaikki osasivat arvostaa tätä ”extraluxusta”. Uima-allas ja trampoliini tosiaan

ovat tulossa myöhemmin kontin mukana.

Täällä sitä nyt ollaan!

Kirjoitettu 17.8.

Täällä sitä nyt ollaan! Kirjoittelen tätä täällä auringon heittäessä viimeisiä säteitään meidän makuuhuoneeseen ja lehmien ammuessa, kukon kiekuessa ja ihmisen jutellessa swahiliksi ulkona. Itse ehdin jo saada jonkun mahapöpön ja olen melkein kaksi päivää ollut sänkypotilaana. Edelleen olemme ilman internettiä, mutta kirjoittelen vähän valmiiksi ja lisäilen blogiin, kunhan saamme netin toimimaan. Saavuimme tänne reilu viikko sitten, n. 40 tuntia sen jälkeen kun olimme jättäneet taaksemme oman kodin Paraisilla. Matkustimme tosiaan ensin laivalla Turusta Tukholmaan, satamasta aamulla taxilla lentokentälle, mistä lento lähti 11.00. Iltapäivällä vaihdoimme lentokonetta Istanbulissa, ja odottelimme lentoa (joka oli tunnin verran myöhässä). Lento Istanbulista Dar Es Salaamiin kesti n. 7,5h, ja laskeuduimme Tansanian maaperälle aamuyöllä puoli neljän aikaan. Lapset nukkuivat koneessa parisen tuntia, minä myös vähän aikaa, Simon ei vissiin ollenkaan. Olimme täyttäneet viisumihakemukset valmiiksi, jotta säästäisimme aikaa lentokentällä. No, ne eivät kelvanneetkaan, joten jouduimme täyttämään lähes samanlaiset paperit (6 kpl!) uudestaan. Tämän jälkeen odottelimme tovin jos toisenkin, että saisimme passimme takaisin. Lopulta olimme selvittäneet byroktratiaviidakon ja skannanneet laukkumme vielä kerran ja pääsimme ulkoilmaan. Pia ja Kirsi olivat meitä vastassa, takit päällä ja kaulahuivit kaulassa, olihan lämpötila alle 25 asteen. ;) Ennen kuin pääsimme lähtemään lentokentältä piti vielä selvittää miksi auton renkaassa oli rengaslukko (auto oli pysäköity vahingossa taxipaikalle) ja maksaa sakot. Onneksi avaimen haltija oli lähistöllä eikä jossain kaukana... Seitsemän aikaan aamulla olimme vihdoin täällä meidän talolla! Ajatuksena oli mennä heti nukkumaan, mutta pari tuntia meni kuitenkin uuteen paikkaan tutustuessa, ennen kuin yhdeksän aikaan pääsimme muutamaksi tunniksi nukkumaan.

Tämä talo on siis aivan ihme! Emme todellakaan edes uneksineet tällaisesta lukaalista! Meidän käytössä on kaksi kerrosta, 8 huonetta, keittiö + olohuone, ruokailutila, 4 wc + suihku (ja kylpyamme / poreamme) + 1 wc. Tämän lisäksi täällä on asumaton alakerta ja kaksi erillistä asuntoa omilla sisäänkäynneillään. Toisessa näistä asuu yksi ihminen ja toisessa äiti, pieni tyttö ja tämän isoäiti. Lisäksi pihalla on pieni ”vartijan koppi” omalla kylpyhuoneella, ja siinä asuu yksi tuleva raamattukoululainen, Mike. Me maksamme omasta osuudestamme 500€ kuussa, tai olemme sen jo maksaneet joulukuuhun asti. Kun Pia ja Kirsi kiersivät etsimässä meille asuntoa, niin tältä alueelta ei oikeastaan löytynyt muuta, ja vastaava talo lähempänä kaupunkia maksaisi monta kertaa enemmän. Alue on aika lailla maaseutua, lehmät ammuu jne. :D Naapuriin rakennetaan taloa ja muuten tällä alueella asuu sekä rikkaampia että köyhempiä, eli ihan mukavalta vaikuttaa.

Raamattukoulu on 5 min kävelymatkan päässä, mikä on kätevää, koska meillä ei vielä ainakaan ole autoa. Raamattukoululla on lava-auto, joka on nyt korjattavana. Sitä saamme sitten lainata, ja toiveissa olisi kyllä saada ihan omakin auto hankittua, mutta rahoja siihen ei vielä ole... Tarkoituksena on, että saamme tilata kasviksia ja hedelmiä suoraan torimyyjältä, joka tuo ne kotiin aina tiettynä aikana joka viikko. Lähistöllä on myös joku kauppa, missä Simon kävi tänään Miken, Robinin ja Denisen kanssa, mutta esimerkiksi liha/kana-osastolta löytyi vain makkaraa.

Pian ja Kirsin kanssa ja avustuksella olemme saaneet hoidettua sim-kortit (vaikka minun ei edelleenkään toimi, fiksuina hankimme netin vain minun kortin yhteyteen), ruokaa, käyneet uimassa, saatu verhoja ikkunoihin ja sohvanpäälliset sohvakalustoomme. He olivat myös Miken kanssa laittaneet valmiiksi sängyt ja hyttysverkot. Kaappeja meillä ei (ainakaan vielä) ole, joten vaatteet on edelleen pitkälti matkalaukuissa. Ilmastointia ei myöskään ole vielä, mutta nyt on sen verran viileää, että pärjää ilmankin. Hyttysverkot on vuokranantajan toimesta tulossa ikkunoihin, kuten myös lämminvesivaraajat. Toistaiseksi suihkuttelemme kylmällä vedellä.

Pia ja Kirsi lähtivät eilen Keniaan ja tulevat takaisin 1,5 viikon päästä. Siihen asti pitää meidän pärjätä itseksemme. Mike on isoksi avuksi, koska hän osaa englantia. Yritämme kovasti opiskella swahilia, koska harva täällä osaa englantia. Naapurienkin kanssa kommunikointi on vaikeaa ilman yhteistä kieltä. Swahili on kyllä helppo kieli oppia, suomalaiselle myös aika hauska, koska monet sanat löytyvät myös suomenkielestä tai ovat samantapaisia, vaikka tarkoittavatkin ihan muuta. Esimerkiksi Robinin lemppari on papu = maharage. :D

Filippa ja naapurin Kayla

 Afrikan tähteä Afrikassa

Auringonlasku meidän parvekkeelta katsottuna

Matkalla!

Terveisiä Istanbulista! 

Viimeisenä päivänä kotona ehti tulla pieni paniikki ja hiki, kun pakattiin ja siivottiin, kuskattiin tavaraa kaatopaikalle, hoidettiin vielä viimeisiä asioita, muun muassa hankittiin matkavakuutus.

 Ilman apua ei oltaisi selvitty, 

iso kiitos kaikille mukana olleille! 

Tyhjä ja siisti talo jäi sinne Paraisille odottamaan vuokralaisia ja me lähdettiin yhteensä 15 matkalaukun/pienemmän laukun/repun kanssa matkaan. Olo oli haikea eikä kyyneliltäkään vältytty, mutta samalla niin siunattu ja onnellinen. 

Laivaan päästiin jonojen ohi ihan ekana, laukut rullakossa. Ihana yllätys oli ystävät, jotka tulivat vielä vilkuttamaan lähtevälle laivalle ja toiset ystävät, jotka laivareitin varrella olevalla mökillänsä olivat vilkuttamassa nuotion ja lamppujen kanssa. 

Lapset ovat jaksaneet hienosti, vaikka yöunet jäivätkin laivalla lyhyiksi. Nyt odotellaan seuraavaa lentoa ja puoli kolmelta yöllä ollaan perillä Dar Es Salaamissa! 

Talo vuokralle -projekti

Meidän talon vuokraaminen on kyllä ollut jännitysnäytelmä, joka hakee vertaistaan. Se on kuitenkin samalla ollut osoitus Jumalan huolenpidosta ja uskollisuudesta. Tämä asia nimittäin oli meille alusta asti sellainen, mistä emme kantaneet huolta vaan tiesimme, että jos meidän on tarkoitus lähteä Afrikkaan, niin taloasia kyllä hoituu.

Keväällä laitoimme ensimmäiset ilmoitukset facebookiin ja toriin. Meille tuli heti paljon kyselyitä ja aika nopeasti meille oli tulossa katsomaan joku kaveriporukka, ja sen lisäksi jonossa oli perhe ja yhdet kämppikset. Kaveriporukka kävi ja olivat lähes varmoja asiastaan. Seuraavana päivänä he kuitenkin ilmoittivat, että talo on ihana, mutta Parainen liian kaukana Turusta. Jonossa oleva perhe, joka oli erittäin kiinnostunut, ei vastannut viesteihin ollenkaan. Kämppikset kävivät ja lupasivat vuokrata talon. Kunnes jonkin ajan kuluttua ilmoittivat, että toinen ei saanut taloon asumistukea. Kun tämä tieto tuli, en ollut yhtään huolissani, paremminkin huojentunut. Tiesin, että parempaa oli tulossa.

Kerroin monille, miten varma olin siitä, että asia vielä järjestyy. Yhden kerran muistan kyllä rukoilleeni, että "Jumala, sun pitää järjestää tää!" Jossain välissä oli myös yhdet mahdolliset vuokralaiset, joiden kanssa oli paljon viestitelty, mutta he eivät koskaan saapuneetkaan sovittuun asunnonnäyttöön. Pian saimme kuitenkin yhteydenoton perheeltä, jotka tarvitsivat asunnon juuri elokuusta toukokuulle. Olimme varmoja, että this is it! He kävivät katsomassa taloa ja sovimme päivän, jolloin kirjoittaisimme vuokrasopimuksen. Kesti hetken ennen kuin uskalsin hehkuttaa asiasta, mutta kaikki näytti niin varmalta. Kunnes...

Päivää ennen sovittua tapaamista olin töissä, kun Simon soitti että perhe olikin löytänyt toisen asunnon, jossa saisivat asua ilmaiseksi. Lähtöön oli vain kaksi viikkoa aikaa. Itku meinasi tulla ja kiukuttelin mielessäni Jumalalle. Olin vihainen itselleni, että olin ehtinyt hehkuttaa näitä vuokralaisia jo kaikille. Nyt myöhemmin harmittaa, etten voi kertoa pysyneeni viilipyttynä ja luottaneeni Jumalaan edelleen tässä asiassa. Ja ah, kuinka väärässä olinkaan kiukutteluineni. Vähän niin kuin pikkulapsi, joka näkee vain sen yhden hetken, miten juuri silloin harmittaa. Sellaisia me välillä olemme. Kunpa vaan osaisimme luottaa siihen, että Jumala näkee koko kuvan ja paljon pidemmälle tulevaisuuteen. Vaikka toisaalta en usko, että Jumala pelästyy meidän kiukuttelujakaan. 😉

Simon oli heti puhelun saatuaan muistanut Psalmeista paikan, missä sanotaan, että "ei hän (vanhurskas) pelkää pahaa sanomaa". (Tätä hän ei kyllä kertonut minulle. 😂) Ja niin laitoimme uuden ilmoituksen, ja siitä parin tunnin päästä soitti perheen isä, joka haki perheelleen asuntoa nopealla aikataululla. He tulivat saman tien katsomaan (meillä oli Simonin vanhemmat ja sisarukset käymässä ja täysi remontti päällä) ja päättivät ottaa talon. Kuusi (6!) tuntia masentavan puhelun jälkeen oli vuokrasopimukset kirjoitettu!

Vielä ollaan ehditty nauttia ihanasta Suomen kesästä...

 

...mutta kyllä se syksy vaan lähestyy kovaa vauhtia!